Wonky Wabbits

Wonky Wabbits

Tämän hullunkurisen kolikkopelin parissa on hyvä palautua arjen kiireistä! Pirteä musiikki ja hauskat animaatiot saavat varmasti jokaisen viihtymään Wonky Wabbitsin äärellä. Pelin on valmistanut laatupeleistään tunnettu NetEnt, ja laadukas työ näkyykin lopputuloksessa muun muassa grafiikoissa. Wonky Wabbits on erittäin yksinkertainen peli, joten aloittelevatkin pelaajat pärjäävät sen kanssa varmasti mainiosti.

Yleistä pelistä

Wonky Wabbits koostuu viidestä kolmirivisestä rullasta. Voittolinjoja pelissä on 15 kappaletta. Peli sijoittuu kasvimaalle, joten pelin kuvitus muodostuu luonnollisesti vihanneksista. Käyvätpä hupsut kanitkin toisinaan vierailemassa ruudulla. Pelin suurin voittoyhdistelmillä saatava voitto on 1500 kolikkoa. Erikoistoimintojen ansiosta pelin suurin mahdollinen voitto on jopa 390 000 kolikkoa! Monista muista kolikkopeleistä poiketen Wonky Wabbitsissa voitot maksetaan pelaajalle sekä vasemmalta oikealle että oikealta vasemmalle muodostuvista voittoyhdistelmistä.

Voittojen lopullinen suuruus ja panoksen määrä riippuu pelaajan valitsemasta kolikon arvosta. Panoksen suuruuteen vaikuttavat myös panostaso ja valittujen voittolinjojen määrä, sillä jokaisesta voittolinjasta on maksettava erikseen. Voittolinjoja kannattaa kuitenkin valita mahdollisimman monta, sillä voittaminen on sitä todennäköisempää, mitä useampi voittolinja on käytössä. Kolikon arvoa valittaessa kannattaa ottaa huomioon oma varallisuus ja riskinottokyky, jotta rahaa jää pelaamisen jälkeen muuhunkin elämään. Suurilla kolikoilla pelattaessa voitot ovat suuria, mutta niin ovat mahdolliset tappiotkin. Pienillä kolikoilla puolestaan sekä voitot että tappiot jäävät pieniksi.

Pelin erikoisominaisuudet

Wonky Wabbits on hyvin yksinkertainen kolikkopeli, joten siinä on vain vähän erikoisominaisuuksia. Pelin suurin erikoisuus on mahdollisuus tuplata jokerit. Lisäksi pelissä on mahdollista käyttää automaattipeli- ja maksimipanosnappuloita.

Pelin jokerin virkaa toimittaa Wild-merkki. Rullille pysähtynyt merkki kopioidaan toiselle rullalle siten, että pelaaja voittaa parhaan mahdollisen palkinnon jokereiden avulla. Wild-merkkejä esiintyy kaikilla kiekoilla. Kaksi päällekkäin pinottua Wild-merkkiä voi kuitenkin ilmestyä ainoastaan toisella ja neljännellä kiekolla. Jokerin kopioinnin jälkeen Wild-merkkejä voi olla kiekoilla enintään 14 kappaletta. Jokerimerkit korvaavat kaikki muut rullien merkit.

Automaattipelinappulalla Wonky Wabbitsin voi asettaa pyörittämään itse itseään 10–1000 kertaa. Pyöräytykset voi säätää loppumaan joko pyöräytysmäärän täytyttyä tai esimerkiksi voittoon. Automaattipyöräytykset helpottavat pelaajan taakkaa, sillä hän voi keskittyä nauttimaan pyöräytysten aikana kierrosvoitoista ja pelin animaatioista.

Maksimipanosnappulan avulla voi valita seuraavan kierroksen ajaksi kaikki voittolinjat. Nappula myös käynnistää automaattisesti seuraavan kierroksen.

Missä pelata?

Wonky Wabbits löytyy monien NetEntin pelejä tarjoavien nettikasinoiden pelivalikoimasta. Useilla kasinoilla on mahdollista tutustua kasinon peleihin ilmaiseksi. Wonky Wabbitsia voi kokeilla maksutta myös NetEntin omilla nettisivuilla. Ilmaiskokeilut ovat oiva tapa tutustua peliin, mutta ilmaispeleistä ei voi voittaa mitään. Siksi voittoja toivovan onkin panostettava peliin omaa rahaa tai hyödynnettävä kasinobonuksia, kuten ilmaiskierroksia ja ilmaista pelirahaa. Bonuksilla voittaminen on yhtä todennäköistä kuin oikealla rahalla pelattaessa, joten niistä kannattaa ottaa ilo irti.

Wonky Wabbitsista ei ole vielä saatavilla mobiiliversiota. NetEnt kuitenkin laajentaa jatkuvasti mobiilipelivalikoimaansa, joten on mahdollista, että tästäkin hauskasta kanipelistä päästään vielä jatkossa nauttimaan älypuhelimilla ja tableteilla.

Wonky Wabbits

Yksi NetEntin tuoreimmista peleistä on Wonky Wabbits, joka persoonallisen hauskalla ulkoasullaan tempaa vauhdikkaaseen menoon mukaansa, eikä päästä helpolla pois. Peli on hillittömän hauska ja värikäs videoslotti, jossa hullunkuriset ja kroonisesti nälkäiset jänikset etsivät ruokaa voittolinjoilta. Animointi saa aikaan naurunremakkaa, ja äänet ovat kuin suoraan jostain ylikoomisesta animaatiosta. Tämän erikoislaatuisen seikkailun tapahtumat sijoittuvat vihannespellolle. Voiko hauskempaa aihetta siis olla olemassa?

Pelaa Wonky Wabbitsia ilmaiseksi

Wonky Wabbitsin ilmaisversiota kannattaa kokeilla ennen kuin peliin sijoittaa omaa rahaa, sillä vaikka siinä ei liikaa erikoistoimintoja ole, on sen toiminnot koko pelin tyyliin sen verran erikoisia, että tutustuminen leikkirahan turvin on ihan paikallaan. Kun peli on käynyt tutuksi, on aika etsiä kasinot joiden valikoimista se löytyy. Kasinoiden uusille pelaajille tarkoitettuja etuja kannattaa vertailla huolella parhaiden bonuksien lunastamiseksi. Usein nämä edut koostuvat ilmaiskierroksista ja talletusbonuksista. Ilmaiskierrosten määrä ja bonusten koko ovat täysin kasinosta riippuvaisia, joten sen takia pelaajan on hyvä vertailla, ja liittyä sellaiselle kasinolle josta eniten näitä etuja saa. Parhaimmillaan on täysin mahdollista, että pelaaja moninkertaistaa kasinolle tallettamansa summan parhaiden bonusten ansiosta.

Ilmaiskierrokset ovat hyvä keino tutustua ksinomaailmaan ja pelaamiseen. Niiden saamiseksi erittäin usein riittää pelkästään se, että luo pelitilin kasinolle. Ilmaiskierrokset on yleensä tarkoitettu käytettäväksi vain tiettyihin peleihin, mutta niillä saadut voitot pelaaja voi tietysti käyttää miten tahtoo.

Talletusbonus on vapaammin käytössä oleva etu. Siihen ei yleensä liity rajoitteita pelien suhteen. Bonuksen pelaaja voi lunastaa itselleen kun on siirtänyt ensimmäistä kertaa rahaa pelitililleen. Toiset kasinoista palkitsevat bonuksella myös sitä seuraavia talletuksia.

Sekä ilmaiskierroksilla että bonuksilla saadut voitot tulee yleensä kierrättää kasinolla. Voittojen kierrätysvaatimuksetkin ovat täysin kasinokohtaisia, joten kasinon sääntöihin kannattaa tutustua huolella.

Näin Wonky Wabbits peli pyörii

Wonky Wabbits sisältää viisi kiekkoa, ja viisitoista voittolinjaa. Pelin panostaminen tapahtuu 0,01 – 0,50 kolikon väliltä, ja pienimmät voitot peli antaa kolmen samanlaisen symbolin osuessa aktiiviselle voittolinjalle. Suuremmat voitot ovat neljän, ja viiden symbolin yhdistelmiä. Symbolit ovat hassunhauskoja merkkejä kympistä ässään, sekä vihanneksia joita nämä hullunkuriset jänikset popsivat suihinsa. Pelissä on voittomahdollisuuksia parantavana ominaisuutena Wild Duplication – toiminto. Se ilmestyy normaaliin tapaan mitä tahansa symbolia tarkoittavana, jonka lisäksi se voi ilmestyä toiselle, ja neljännelle kiekolle laajentuen koskemaan koko kiekkoa. Jos Wildien ilmestyessä voittoa ei kuitenkaan tule, ne jakaantuvat niin, että ruudulla on Wildeja loppujen lopuksi kaksinkertainen määrä. Tämä tarkoittaa sitä, että parhaimmillaan ruudulla voi olla jopa 14 Wildia.

Peruspelin suurin voitto on 1500 kolikkoa, ja se tulee viiden porkkanan yhdistelmällä. Ilmaiskierroksia tai erillisiä bonuspelejä Wonky Wabbits ei sisällä.

Progressiivinen jättipotti loistaa myös poissaolollaan, mutta koska Wild Duplication antaa mahdollisuuden vaikka minkä kokoisiin voittoihin, pottia ei oikeastaan edes tarvitse. Koko pelin suurin potti saattaa nousta jopa satoihin tuhansiin kolikoihin Wild Duplicate – toiminnon ansiosta.

Voiko Wonky Wabbitsia pelata myös mobiililaitteilla?

Mobiilisovellusta Wonky Wabbitsista ei ilmeisesti vielä löydy, mutta joillain mobiilikasinoilla se on kuitenkin pelattavissa. Mobiilipelaamisen suosio on noussut hetkessä uudelle tasolle laitteiden tullessa hyvin yleisiksi myös pelaajien keskuudessa. Tämä ilmiö on lisännyt myös mobiilipelien kysyntää hurjasti. NetEnt on muidenkin pelitalojen tavoin pyrkinyt vastaamaan kysyntään julkaisemalla tuotoksistaan myös älypuhelimelle tai tabletille soveltuvia versioita.

Myös kasinot ovat heränneet ilmiön laajuuteen, ja perinteisten nettikasinoiden rinnalle onkin alkanut ilmestymään nyt myös mobiiilikasinoita, jotka ovat ikään kuin miniversioita varsinaisista nettikasinoista. Ne ovat kevyempiä, ja yksinkertaisempia käyttää. Niiden pelitarjonta ei ole vielä verrattavissa kuitenkaan nettikasinoihin.

Näin peli palauttaa

Wonky Wabbits palauttaa 96,5 prosenttia kaikista pelaajien siihen sijoittamista rahoista takaisin pelaajien haltuun voittoina. Palautusprosentti on selkeästi keskivertoa korkeampi. Luku antaa jonkinlaisen kuvan myös voittomahdollisuuksista, mutta se perustuu pitkälllä aikavälillä tapahtuvaan pelaamiseen. Jos pelituokio kestää vain hetken, palautusprosentti voi olla lähestulkoon mitä vain.

Wonky Wabbits – Yhteenveto

Wonky Wabbitsia kannattaa kokeilla ilmaiseksi ensin, että sen juoneen ja tunnelmaan pääsee mukaan. Kasinobonuksista parhaat on syytä etsiä pelitilin saldon kasvattamista varten. Pelaamiseen kannattaa suunnitella budjetti, jonka raameissa on hyvä myös pysyä. Kasinolle ei pidä mennä sijoittamaan rahaa sen enempää kuin on vara hävitä. Pelaaminen yli omien varojen johtaa aina ongelmiin.

Suurella panoksella on mahdollisuus voittaa suuria voittoja, mutta myös riski pelitilin nopeasta tyhjenemisestä kasvaa panoksen kasvaessa. Joten panostus kannattaa hoitaa harkiten.

Wonky Wabbits on pelikokemuksena kerrassaan riemastuttava. Vaikka pelistä ei voittaisikaan mitään, jää siitä hyvä maku suuhun koska sen tunnelma on niin hullunkurinen ja hilpeä. Peliä voi lämpimästi suositella kaikille hauskojen animaatioiden ystäville. Ja kyllähän korkean palautusprosentin, ja Wild Duplicate – toiminnon ansiosta suuriksi nousevat linjavoitot houkuttelevat Wonky Wabbitsin pariin myös hieman tosikompiakin pelaajia.

2 vastausta artikkeliin “Wonky Wabbits”

Kommentit on suljettu.